Viikon meemi

Opettajan työ oppimisympäristöjen taustalla

Viimeisellä luentokerralla pohdittiin mm. sitä minkälaisiin oppimisteorioihin oppimisympäristöt perustuvat, sekä minkälaisia uusia oppimisen teorioita tällä hetkellä suositaan. Luennolla käsiteltiin myös pedagogista mallia oppimisympäristöjen suunnittelussa. Oppimisteorioista käytiin läpi ainakin kognitivismi ja informaation prosessointinäkökulma, konstruktivismi, sosiaalinen vuorovaikutus ja kulttuurinäkökulma sekä konnektivismi ja sosiaaliset verkostot. 

Kognitivismi syntyi aikanaan kritiikkinä behaviorismille, kun ihmistä ei enää nähty ulkoisiin ärsykkeisiin reagoivana orgasmina. Kognitivismin mukaan oppija on informaation käsittelijä, joka omaksuu tietoa, suorittaa kognitiivisia operaatiota tiedolla ja varastoi tietoyksiköitä muistiinsa. Se painottaa tiedon hankkimisen, ymmärryksen, sovelluksen, analyysin ja arvioinnin tyyppisiä ajattelun prosesseja. Ensisijaisia opetusmuotoja ovat tiedon kanssa työskentelyä ja jäsentelyä tukevat metodit, kuten lukeminen, muistiinpanot, miellekartat, eli metodit jotka auttavat ajattelua ja asioiden hahmottamista ja ymmärtämistä. 

 

Konstruktivismissa oppijat eivät ole passiivisia tiedon vastaanottajia, vaan he aktiivisesti rakentavat tietämystään vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja tämä edelleen uudelleenorganisoi mielen tietorakenteita. Oppijat aktiivisesti tulkitsevat tietoa eivätkä vain omaksu sitä. Konstruktivismille tyypillistä on oppimislähtöiset opetusmenetelmät, kuten projektioppiminen. Uudessa ops:sissa painotetaan enemmän kuin ennen konstruktivismia. 

Sosiaalinen vuorovaikutus ja kulttuurinäkökulma painottavat ympäristön roolia oppimisessa, sekä erityisesti sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitystä. Sosiokulttuurisessa suuntauksessa kognitio ja oppiminen ymmärretään yksilön ja tilanteen vuorovaikutuksena, oppiminen kuvataan ”osallistumisena” ja ”sosiaalisena merkitysneuvotteluna”. Situationaalinen oppimisteoria painottaa, ettei ole oppimista mikä ei olisi tilanne sidonnaista ja mihin ei liittyisi tiedon suhteellinen tai neuvoteltu luonne. Oppiminen on tämän mukaan tehokkaimmillaan oppimista tukevassa yhteisössä ja tukevia vuorovaikutuksen muotoja ovat esimerkiksi yhteistyö, ongelmanratkaisu, luottamuksen rakentaminen ja jaettu ymmärrys. Yleisiä opetusmenetelmiä ovat mm. vastavuoroinen opettaminen sekä vertaisvuorovaikutusta tukevat ryhmämenetelmät. 

Konnektivismi ja sosiaaliset verkostot ovat tällä hetkellä uusimpana oppimisenteoriana.  Oppiminen nähdään prosessina mikä tapahtuu erilaisissa muuttuvissa ympäristöissä, ja pääajatuksena onkin, että oppiminen tapahtuu tehokkaimmin osana sosiaalista verkostoa. Uutta informaatiota haetaan jatkuvasti ja kyky tehdä erittelyjä tärkeän ja vähemmän tärkeän informaation välillä muodostuu hyvin tärkeäksi taidoksi. Konnektivismi edustaa oppimiskäsitystä joka heijastelee yhteiskunnallista muutosta siitä, että oppiminen ei ole enää yksilön mielensisäistä toimintaa.  Oppimisen kannalta keskeisintä toimintaa on henkilökohtaisten oppimisverkostojen rakentaminen ja erilaisiin tiedon virtoihin kytkeytyminen.

Erilaisten oppimisteorioiden käyttö on huomattavasti tärkeämmässä roolissa koulun puolella, mutta ne tulisi todellakin ottaa huomioon myös varhaiskasvatuksessa tapahtuvassa, joka päiväisessä opetuksessa. Oppimista tapahtuu varhaiskasvatuksessa jatkuvasti, eikä kaikki opetus ole etukäteen suunniteltua. Oppimisympäristöjen suunnittelussa tulee ennen kaikkea ottaa huomioon turvallisuus, uudessa varhaiskasvatuksen perusteissa (2016) kerrotaan kuinka; ”oppimisympäristöjä suunnitellaan ja rakennetaan yhdessä lasten kanssa. Niiden tulee tukea lasten luontaista uteliaisuutta ja oppimisen halua sekä ohjata leikkiin, fyysiseen aktiivisuuteen, tutkimiseen sekä taiteelliseen ilmaisuun ja kokemiseen”. Nykyään varhaiskasvattajien tulee myös huomioida konnektivismin vaikutus oppimisympäristöjen suunnittelussa, kun yhä enemmän aloitetaan teknologian käyttö yhä nuorempien kanssa. 

Pedagoginen malli on teoriapohjainen jäsennys opetustilanteiden ja oppimisprosessin etenemisestä. Didaktisesti käytettyinä mallit ohjaavat oppimisympäristön tai -materiaalin rakentamista ymmärtävää syväoppimista tukevaksi.

Erilaisia pedagogisia malleja ja toteutustapoja:

·       Käänteinen luokkahuone (Flipped classroom) jossa oppimisen luonne on itseohjautuva ja aktiivinen. Ideana on, että oppija tekee valmistelevia tehtäviä kotona, esim. katsoo videon, kirjoittaa blogia tai lukee kirjaa, jonka jälkeen oppijat työskentelevät luokassa yhdessä. Tavoitteena on parempi ymmärrys käsitteistä, niiden soveltamisesta ja yhteyksistä, kun on luvassa enemmän keskustelua ja toimintaa kuin luennointia. 

·      Erilaiset yhteisöllisen oppimisen sovellutukset, kuten tutkiva oppiminen. Oppimisen luonne aktiivinen ja yhteisöllinen. Perustuu ajatukseen sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksestä oppimisessa. Opetusmenetelminä mm. vastavuoroinen opettaminen, tutkiva oppiminen, ongelmanperustainen oppiminen, case-työskentely, projektioppiminen tai osallistava pedagogiikka.

·   

   Sulautuva opetus (blendedlearning). Oppimisen luonne on aktiivinen sekä yhteisöllisesti että itseohjautuvasti. Sulautuva opetus on määritelty oppimisen menetelmäksi, jossa yhdistetään kontaktiopetusta ja verkko-opetusta, yhdistetään jakelujärjestelmiä ja teknologioita sekä yhdistetään opetustekniikoita ja metodeita.

·  Täysin etänä verkossa/mobiilisti tapahtuva oppiminen (online learning). Oppimisen luonne yhteisöllinen ja itseohjautuva. Verkko-oppimisen tukemiseen on kehitetty 5 askeleen malli, joka sisältää: pääsyn ja motivaation, sosialisaation verkossa, informaation jakamisen ja vaihdon, tiedonrakentamisen ja kehityksen. Esimerkiksi Mooc-kurssit hyvä esimerkki verkossa tapahtuvasta oppimisesta. 

Pedagogisista malleista etenkin erilaiset yhteisöllisen oppimisen menetelmät sopivat varhaiskasvatuksessa käytettäviksi, kun lasten kanssa voidaan yhdessä toteuttaa erilaisia projektitöitä, joka kehittää heidän ongelmanratkaisuaan sekä vuorovaikutustaitoja. Käänteinen luokkahuone malli sekä täysin etänä tapahtuva oppiminen, vaikuttavat myös erittäin toimivilta ratkaisuilta, mutta varhaiskasvatukseen ne ovat liian hankalia, joten ehkä niistä jotkin sovellutukset voisivat toimia? 

Lähteet

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Opetushallitus.

http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf

Luettu 26.1.2017

Viikon meemi

Kuva: memegenerator.net

Digitaalisen tarinankerronnan mahdollisuudet varhaiskasvatuksessa

Neljännellä luennolla pääsimme tutustumaan digitaaliseen tarinankerrontaan. Termi "digital storytelling" ei ollut minulle entuudestaan kovinkaan tuttu. Käsitteen avautuessa tarkemmin, huomasin kuitenkin jo toteuttaneeni digitaalista tarinankerrontaa käytännön tasolla päiväkodissa työskennellessäni. Mutta siitä lisää hieman myöhemmin!

Mitä digitaalinen tarinankerronta opetuksessa sitten tarkoittaa? Lyhyesti se voidaan määritellä muutaman minuutin mittaisiksi, ääntä, kuvaa, tekstiä tai videota sisältäviksi informatiivisiksi "pätkiksi" tai tarinoiksi. Ideana on se, että tarinat ovat lasten tai nuorten itsensä luomia. Opetuksessa digitaalisen tarinankerronnan hyödyksi nähdään sen ominaisuus tukea erilaisia oppimistapoja ja -tyylejä. Opitut asiat tulevat tarinoiden kautta myös konkreettisesti näkyviksi. Menetelmä tukee loistavalla tavalla lasten ja nuorten osallisuutta ja tutkivaa oppimista. Tarinat voidaan usein toteuttaa ryhmätyöskentelynä, joten se tukee myös vuorovaikutus- ja tiimityötaitojen kehittymistä. Yhtenä hyötynä voi mielestäni pitää myös sitä, että menetelmä kannustaa luovuuteen. Ikiaikaiset kartongille askarrellut juliste-esitelmät voidaan nyt päivittää digitaaliseen, miljoonia mahdollisuuksia mukanaan tuovaan muotoon.

Näin varhaiskasvattajan näkökulmasta digitaalinen tarinankerronta vaikuttaa mitä mahtavimmalta menetelmältä tutkia ja oppia yhdessä lasten kanssa. Kuten luennolla todettiin, tarinat motivoivat meitä jokaista oppimaan. Erityisesti pienten lasten oppiminen tapahtuu vahvasti leikkien ja tarinoiden kautta. Pedagogisesti ajateltuna, digitaalinen tarinankerronta tarjoaa mahdollisuuden varhaiskasvatuksen eri orientaatioiden sujuvaan ja yhtäaikaiseen käsittelyyn. Samalla lapset oppivat myös digivälineiden hyötykäyttöä - monessa päiväkodissa ja perheessä esimerkiksi tabletit ovat varmasti suurimmilta osin vain viihdekäytössä.

Luennon aikana tutustuimme Touch Cast -nimiseen applikaatioon, jonka avulla on mahdollista tehdä erilaisia digitaalisia tarinoita. Ohjelmalla pystyy kätevästi kuvaamaan ja äänittämään erilaisia videoita. Videoihin on mahdollista myös upottaa kuvia, tiedostoja, videoita ym. materiaalia. Pääsimme luennolla harjoittelemaan Touch Castin käyttöä, ja se vakuutti meidät helppoudellaan. Pohtimaan jäimme kuitenkin yksityisyydensuoja- ja tekijänoikeuskysymyksiä. Vanhemmilta tulisi aina pyytää lupa heidän lastensa videoimiseen tai äänittämiseen, vaikka lopullista tuotosta ei jaettaisi julkisesti missään. Voimmeko olla aina varmoja siitä, että netissä tai applikaatioissa työstämämme materiaalit eivät päädy jotain kautta julkisesti nähtäviksi? Tarkkuutta vaatii myös se, ettei digitaalisiin tarinoihin epähuomiossa sisällytetä tekijänoikeuksia rikkovaa materiaalia.

Haasteita digitaalisten tarinoiden käyttöönotolle päiväkodeissa on valitettavasti jonkin verran. Kuntien taloudellinen ahdinko vaikuttaa voimakkaasti päiväkotien resursseihin ja hankintoihin. Läheskään jokaisessa päiväkodissa ei vielä ole tarvittavia välineitä, joiden avulla digitaalisten tarinoiden menetelmiä voitaisiin toteuttaa. Ongelmana on myös osaaminen. Vaikka lapset ovat diginatiiveja ja tottuneita tablettien käyttäjiä, päiväkodin kasvattajat eivät välttämättä omaa samanlaisia taitoja. Tarvittaisiinkin lisää koulutusta erilaisten teknologisten välineiden ja sovelluksien käyttöön. Viimeisenä, vaan ei vähimpänä, haasteita luo kokonaisvaltainen resurssien puute. Suuret ryhmäkoot ja vaativat työolosuhteet pakottavat kasvattajat keskittymään vain olennaisimpaan, jolloin esimerkiksi tällaisten uusien mahdollisuuksien lanseeraaminen käyttöön saattaa tuntua kaukaiselta ajatukselta.

Alussa mainitsinkin toteuttaneeni jonkinlaista digitaalista tarinankerrontaa päiväkodissa työskennellessäni. Teimme lasten kanssa erääseen kevätjuhlanäytökseen tarinan, jonka kerroimme videopätkillä, piirustuksilla ja valokuvilla. Työskenteleminen oli todella hauskaa sekä lasten että meidän kasvattajien mielestä. Toteuttaminen vaati kuitenkin aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Tarvittavien laitteiden ja ohjelmien saaminen ei ollut täysin yksinkertaista, mutta lopputulos oli lopulta vaivan väärti! Nyt tutuksi tulleella Touch Cast -applikaatiolla tarinan työstäminen olisi varmasti ollut vaivattomampaa.

- Susanna

MASSIVE (lastentarhan)OPEN(kin?) ONLINE COURSE

Jokainen, joka on tutustunut MOOC-ilmiöön tarkemmin, on varmasti törmännyt myös spekulointiin siitä, ovatko MOOC:it uhka vai mahdollisuus koulutusjärjestelmälle. MOOC-kurssien yleistymisen seurauksena on luotu jopa skenaarioita, joissa MOOC:it romuttavat perinteisen korkeakoulutuksen. Pelkona on, että MOOC-opiskelun kaltaisten ilmiöiden takia kontaktiopetusta ruvettaisiin vähentämään entisestään. Uskon kuitenkin, että MOOC:it voivat toimia koulutusjärjestelmän rikastuttajana, eräänlaisena lisänä tai vaihtoehtona, syrjäyttämättä perinteisen opetuksen asemaa.

En näe sellaista mahdollisuutta, että esimerkiksi lastentarhanopettajien koulutus voisi mitenkään perustua yksinomaan MOOC-opiskeluun. Ymmärrän, että MOOC-kurssi voi korvata yliopiston pääsykokeen, kun hakukohteena on matemaattisten tai teknisen alan koulutus. Opettajaksi aikovan soveltuvuutta on kuitenkin ollut tapana testata kirjallisen kokeen lisäksi esimerkiksi yksilö- ja ryhmähaastatteluilla sekä havainnoimalla kokelaan toimintaa lapsiryhmätilanteessa. Vaikka MOOC-kurssi voisikin korvata VAKAVA-kokeen, kuinka se voisi korvata soveltuvuuskokeen? Lisäksi varhaiskasvatuksen ammattilaisen työ on usein tiimityötä ja koulutuksessa on siksi hyvä kehittää tulevien varhaiskasvattajien yhteistyötaitoja erilaisten ryhmätöiden kautta. MOOC-kursseilla ryhmätyömahdollisuudet eivät ole yhtä hyvät. Myöskään koulutukseemme kuuluvat erilaiset projektit ja harjoittelut lapsiryhmissä eivät voisi toteutua MOOC-kurssien periaatteella. Jos liian suuri osa koulutuksestamme korvattaisiin MOOC-kursseilla, opiskelun etiikka joutuisi vaakalaudalle, sillä MOOC-opiskelu ei ole aina tarpeeksi valvottua, vaan altista vilpeille. Perinteisessä opiskelumuodossa kontaktiopetuksineen on monia muitakin etuja MOOC-opiskeluun verrattuna ja niidenkin takia soisin koulutuksemme järjestettävän siten, ettei lähiopetuksen asemaa liikaa horjuteta. Oikeat luennot voittavat MOOC-kurssien videoluennot esimerkiksi siinä, että opiskelijoilla on mahdollisuus kesken luennon viitata ja esittää kysymys tai kommentti luennoitsijalle ja kanssaopiskelijoille. Jos jokin asia mietityttää, vastauksen voi parhaimmillaan saada saman tien. Tavallisilla luennoilla syntyy joskus antoisia keskusteluja, mikä on nauhoitettua videoluentoa katsottaessa harvinaista (jos nyt videolle joku keskustelu olisi tallentunutkin, siihen ei pääsisi itse osallistumaan). Ja kun opiskelu tuntuu raskaalta, vertaistuki on fyysisesti lähellä. Yhteisöllisyydestä saa voimaa. Suosituilla MOOC-kursseilla yksi opiskelija on anonyymi osa suurta massaa. Sen rinnalla yliopistojen ryhmäopetus on intensiivistä ja henkilökohtaista, eivätkä massaluennotkaan kuulosta enää massaluennoilta. MOOC-kursseilla opiskelija on hyvin omillaan opintojensa etenemisen kanssa. Yliopiston formaaliin koulutukseen sisältyy siihen verrattuna paljon enemmän tukea (HOPS-opinnot, opiskelijapalvelut…).

MOOC-kurssien anti varhaiskasvatukselle on mielestäni maksimissaan silloin, kun varhaiskasvattaja hyödyntää niitä muun opiskelun rinnalla tai töiden ohella ammattitaidon kartuttamiseksi. Kuvitellaanpa, että vastavalmistunut ja työelämään siirtynyt lastentarhanopettaja huomaa, ettei kolmivuotinen lastentarhanopettajakoulutus ole antanut tarpeeksi valmiuksia kohdata kaikkia niitä haasteita, joita päiväkodin monimuotoinen arki tuo tullessaan. Hän tarvitsee kipeästi lisää tietoa esimerkiksi erityispedagogiikasta, sillä inkluusion periaatteen mukaisesti hänenkin ryhmäänsä tulee erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Tällöin opettaja saattaa suorittaa työn ohessa vaikka autismin kirjoa ja ADHD:ta käsittelevät MOOC-kurssit ja saada niistä lisää tärkeitä eväitä työhönsä. Elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti opettaja voi kehittää ja haastaa itseään jatkuvasti MOOC-kurssien ja muiden avointen opiskelumahdollisuuksien avulla. Päiväkodin musiikkituokiot saavat uutta potkua, kun opettaja oppii MOOC-kurssin ansiosta säestämään lapsia kitaralla. Kun opettaja huomaa, että uusin VASU vaatii yhä enemmän tietoviestintäteknologian huomioimista varhaiskasvatuksessa, hän voi käydä esimerkiksi MOOC-kurssin, jonka aiheena on elokuvan- ja animaation tekeminen lasten oppimisen tukemisen välineenä. Kurssin jälkeen hän osaakin toteuttaa pidettyjä digitaalisen tarinankerronnan projekteja, joita vanhemmat kiittelevät ja lapset muistelevat vielä pitkään jälkeenpäin. MOOC-kurssit voivat tarjota lastentarhanopettajalle mahdollisuuden myös verkostoitumiseen, josta hyötyy koko päiväkoti. Ajatellaan vaikka, että lastentarhanopettaja ilmoittautuu MOOC-kurssille, jonka teemana on kansainvälisyyskasvatus. Kurssin aikana hän kirjoittelee aktiivisesti kurssin keskustelufoorumille ja tutustuu siellä varhaiskasvattajiin ympäri maailmaa. He vaihtavat yhteystietojaan ja suunnittelevat toteuttavansa lähivuosina päiväkotiryhmiensä välillä yhteistyöprojekteja kansainvälisyyskasvatuksen ja mediakasvatuksen nimissä. Jos taas MOOC-kurssin aiheena olisi lasten tunnetaitojen tukeminen, voisi olla rikastuttava kokemus päästä osalliseksi keskustelusta, jossa eri puolilla maailmaa vaikuttavat alan ammattilaiset jakavat näkemyksiään ja kokemuksiaan. Keskustelut saattaisivat inspiroida lastentarhanopettajaa ja hän voisi törmätä moniin hyviin käytännön toteutusideoihin, joita kokeilla toiminnan kehittämiseksi omalla paikallisella tasolla.

Jos varhaiskasvattajalla riittää innostusta itsensä ja alansa kehittämiseen, sitkeyttä, energiaa ja aikaa (sekä monessa tapauksessa myös englannin kielitaitoa), vain luovuus lienee rajana MOOC-kurssien hyödyntämiselle. Ja luovuuttahan varhaiskasvattajilta yleensä löytyy!

-Riitta-

Linkkejä lähteisiin:

A.W. (Tony) Bates, Teaching in a Digital Age: https://opentextbc.ca/teachinginadigitalage/part/chapter-7-moocs/ (luettu 30.1.2017)

Yle Uutiset: http://yle.fi/uutiset/3-7689994 (luettu 30.1.2017)

Varhaiskasvatus muutoksen mukana

Digitalisaation myötä erilaiset teknologia- ja älylaitteet ovat yleistyneet osaksi arkipäiväämme ja nyky-yhteiskunnassa toimiminen ja eläminen edellyttää edes jonkinmoisia teknologiataitoja. Ensimmäisellä luennolla puhuttiinkin, että osa väestöstä on vaarassa pudota kehityksen kelkasta, sillä useita arkipäivänkin asioita, kuten esimerkiksi laskujen maksaminen ja terveyskeskukseen ilmoittautuminen, hoidetaan nykyään tai tullaan tulevaisuudessa hoitamaan sähköisesti. Kaikilla ei ole tarvittavia taitoja tai valmiuksia hyödyntää uutta teknologiaa, mikä aiheuttaa eriarvoisuutta käyttäjien kesken. Luennolla esitettiinkin tärkeä kysymys; lisääkö vai vähentääkö digitalisaatio tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja mikä on kasvatuksen rooli tässä?

Peruskouluissa käytetään jo erilaisia älylaitteita opetuksessa, joten on mielestäni hyödyllistä, että lapset oppivat perustaitoja näiden laitteiden käyttämiseen jo päiväkodissa. Myös uudessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2016) painotetaan tieto- ja viestintäteknologista osaamista. Monilukutaidon sekä tieto- ja viestintäteknologian osaamisen esitetään edistävän lasten kasvatuksellista ja koulutuksellista tasa-arvoa. Lasten kanssa tulisi tutkia ja havainnoida tieto- ja viestintäteknologian roolia arkielämässä ja tutustua tieto- ja viestintäteknologisiin välineisiin, sovelluksiin ja peleihin. Sisältöjen tuottaminen itse tai yhdessä muiden lasten tai aikuisten kanssa käyttäen tieto- ja viestintäteknologiaa edistävät lasten luovan ajattelun ja yhteistoiminnan taitoja. Aikuisten tehtävänä on ohjata lapsia tieto- ja viestintäteknologian monipuoliseen ja etenkin turvalliseen käyttöön. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 23–24)

Tämän päivän lapset edustavat kuitenkin sukupolvea, jotka ovat kasvaneet uuden teknologian kanssa ja he ovat oppineet elämään käyttäen tietokoneita, kameroita, älypuhelimia ja muita teknologisia laitteita. Yhä nuoremmat lapset osaavat jo käyttää erilaisia älylaitteita vanhempiaan ja opettajiaan paremmin.  Vaikka useimmat lapset osaavat käyttää ja heidän kotoaan löytyy tabletteja ja älypuhelimia, niiden käyttö on usein puhtaasti vain viihteellistä. Lapset pelaavat pelejä ja katsovat ohjelmia. Varhaiskasvatuksessa ja mediakasvatuksessa tulisikin mielestäni keskittyä enemmän lasten teknologian hyötykäytön ymmärryksen syventämiseen, teknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön ja oman sisällön tuottamiseen, pelkästään laitteiden käytön opettelun sijaan. Luennolla kuvattiin mielestäni mallikkaasti, ettei mediakasvatus ole yleisestä kasvatuksesta irrallista toimintaa, vaan siinä pätevät yleiset kasvatukselliset perusperiaatteet: läsnäolo, keskustelu, perustelut, rajat ja arvostus. Olisi tärkeää, että pienten lasten kanssa työskennellessä teknologiset toiminnot ja asiat yhdistettäisiin ympäröivään yhteiskuntaan lapsille tuttujen arkisten asioiden kautta.

Mediakasvatusta ja tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen opettamista rajoittaa päiväkodeissa useimmiten resurssit hankkia laitteita opetuskäyttöön sekä työntekijöiden tietoteknisten taitojen puute sekä negatiivinen asennoituminen niiden hankkimiseen. Työntekijöiden motivaatio ja motivointi onkin noussut yhä tärkeämmäksi osaksi näiden digiajan muutosten onnistumisessa. Päiväkodit ovat  myös eriarvoisessa asemassa suhteessa toisiinsa, sillä joissakin taloissa voi olla mahdollisuus antaa jokaiselle lapselle oma tabletti, jolla toimia, joissakin taloissa voi olla yksi yhteinen tabletti, jota käyttää koko päiväkoti, ja joissakin taloissa ei ole edes sitä yhtä laitetta.

Mielestäni varhaiskasvatuksessa ja päiväkodin arjessa on yhä tärkeintä opettaa lapsille esimerkiksi vuorovaikutustaitoja ja ryhmässä toimimista sekä oppimaan oppimisen taitoja. Erilaiset älylaitteet voivat toki toimia oppimisen välineinä ja niitä pitää osata hyödyntää, mutta päiväkodin arkea ei voi elää älylaite kokoajan kourassa.

- Heidi

Lähde:

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Opetushallitus.

http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf

Luettu 26.1.2017

INTRO

Olemme neljä varhaiskasvatuksen maisteriopiskelijaa Tampereen yliopistosta. Loimme tämän blogin kurssillamme Muuttuvat oppimisympäristöt, jossa tarkastelemme muun muassa seuraavia teemoja:

• Informaatioyhteiskunta, digitalisaatio ja oppiminen
• Avoin oppiminen ja MOOC
• Digitaalinen tarinankerronta
• Opettajan työ uudenlaisissa oppimisympäristöissä

Tulemme seuraavina viikkoina käsittelemään blogissamme näitä edellä mainittuja aiheita enimmäkseen varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Digitalisaatio näkyy nykyään voimakkaasti myös  varhaiskasvatuksen kentällä, sillä uusi varhaiskasvatussuunnitelmakin edellyttää tieto- ja viestintäteknologian huomioimista arjen oppimisympäristössä. Pyrimme tarkastelemaan digitalisaatiota ja oppimisympäristön muutosta avoimin mielin, mutta kriittisesti.

Kuva: memegenerator.net

- Milja, Heidi, Riitta ja Susanna