MASSIVE (lastentarhan)OPEN(kin?) ONLINE COURSE

Jokainen, joka on tutustunut MOOC-ilmiöön tarkemmin, on varmasti törmännyt myös spekulointiin siitä, ovatko MOOC:it uhka vai mahdollisuus koulutusjärjestelmälle. MOOC-kurssien yleistymisen seurauksena on luotu jopa skenaarioita, joissa MOOC:it romuttavat perinteisen korkeakoulutuksen. Pelkona on, että MOOC-opiskelun kaltaisten ilmiöiden takia kontaktiopetusta ruvettaisiin vähentämään entisestään. Uskon kuitenkin, että MOOC:it voivat toimia koulutusjärjestelmän rikastuttajana, eräänlaisena lisänä tai vaihtoehtona, syrjäyttämättä perinteisen opetuksen asemaa.

En näe sellaista mahdollisuutta, että esimerkiksi lastentarhanopettajien koulutus voisi mitenkään perustua yksinomaan MOOC-opiskeluun. Ymmärrän, että MOOC-kurssi voi korvata yliopiston pääsykokeen, kun hakukohteena on matemaattisten tai teknisen alan koulutus. Opettajaksi aikovan soveltuvuutta on kuitenkin ollut tapana testata kirjallisen kokeen lisäksi esimerkiksi yksilö- ja ryhmähaastatteluilla sekä havainnoimalla kokelaan toimintaa lapsiryhmätilanteessa. Vaikka MOOC-kurssi voisikin korvata VAKAVA-kokeen, kuinka se voisi korvata soveltuvuuskokeen? Lisäksi varhaiskasvatuksen ammattilaisen työ on usein tiimityötä ja koulutuksessa on siksi hyvä kehittää tulevien varhaiskasvattajien yhteistyötaitoja erilaisten ryhmätöiden kautta. MOOC-kursseilla ryhmätyömahdollisuudet eivät ole yhtä hyvät. Myöskään koulutukseemme kuuluvat erilaiset projektit ja harjoittelut lapsiryhmissä eivät voisi toteutua MOOC-kurssien periaatteella. Jos liian suuri osa koulutuksestamme korvattaisiin MOOC-kursseilla, opiskelun etiikka joutuisi vaakalaudalle, sillä MOOC-opiskelu ei ole aina tarpeeksi valvottua, vaan altista vilpeille. Perinteisessä opiskelumuodossa kontaktiopetuksineen on monia muitakin etuja MOOC-opiskeluun verrattuna ja niidenkin takia soisin koulutuksemme järjestettävän siten, ettei lähiopetuksen asemaa liikaa horjuteta. Oikeat luennot voittavat MOOC-kurssien videoluennot esimerkiksi siinä, että opiskelijoilla on mahdollisuus kesken luennon viitata ja esittää kysymys tai kommentti luennoitsijalle ja kanssaopiskelijoille. Jos jokin asia mietityttää, vastauksen voi parhaimmillaan saada saman tien. Tavallisilla luennoilla syntyy joskus antoisia keskusteluja, mikä on nauhoitettua videoluentoa katsottaessa harvinaista (jos nyt videolle joku keskustelu olisi tallentunutkin, siihen ei pääsisi itse osallistumaan). Ja kun opiskelu tuntuu raskaalta, vertaistuki on fyysisesti lähellä. Yhteisöllisyydestä saa voimaa. Suosituilla MOOC-kursseilla yksi opiskelija on anonyymi osa suurta massaa. Sen rinnalla yliopistojen ryhmäopetus on intensiivistä ja henkilökohtaista, eivätkä massaluennotkaan kuulosta enää massaluennoilta. MOOC-kursseilla opiskelija on hyvin omillaan opintojensa etenemisen kanssa. Yliopiston formaaliin koulutukseen sisältyy siihen verrattuna paljon enemmän tukea (HOPS-opinnot, opiskelijapalvelut…).

MOOC-kurssien anti varhaiskasvatukselle on mielestäni maksimissaan silloin, kun varhaiskasvattaja hyödyntää niitä muun opiskelun rinnalla tai töiden ohella ammattitaidon kartuttamiseksi. Kuvitellaanpa, että vastavalmistunut ja työelämään siirtynyt lastentarhanopettaja huomaa, ettei kolmivuotinen lastentarhanopettajakoulutus ole antanut tarpeeksi valmiuksia kohdata kaikkia niitä haasteita, joita päiväkodin monimuotoinen arki tuo tullessaan. Hän tarvitsee kipeästi lisää tietoa esimerkiksi erityispedagogiikasta, sillä inkluusion periaatteen mukaisesti hänenkin ryhmäänsä tulee erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Tällöin opettaja saattaa suorittaa työn ohessa vaikka autismin kirjoa ja ADHD:ta käsittelevät MOOC-kurssit ja saada niistä lisää tärkeitä eväitä työhönsä. Elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti opettaja voi kehittää ja haastaa itseään jatkuvasti MOOC-kurssien ja muiden avointen opiskelumahdollisuuksien avulla. Päiväkodin musiikkituokiot saavat uutta potkua, kun opettaja oppii MOOC-kurssin ansiosta säestämään lapsia kitaralla. Kun opettaja huomaa, että uusin VASU vaatii yhä enemmän tietoviestintäteknologian huomioimista varhaiskasvatuksessa, hän voi käydä esimerkiksi MOOC-kurssin, jonka aiheena on elokuvan- ja animaation tekeminen lasten oppimisen tukemisen välineenä. Kurssin jälkeen hän osaakin toteuttaa pidettyjä digitaalisen tarinankerronnan projekteja, joita vanhemmat kiittelevät ja lapset muistelevat vielä pitkään jälkeenpäin. MOOC-kurssit voivat tarjota lastentarhanopettajalle mahdollisuuden myös verkostoitumiseen, josta hyötyy koko päiväkoti. Ajatellaan vaikka, että lastentarhanopettaja ilmoittautuu MOOC-kurssille, jonka teemana on kansainvälisyyskasvatus. Kurssin aikana hän kirjoittelee aktiivisesti kurssin keskustelufoorumille ja tutustuu siellä varhaiskasvattajiin ympäri maailmaa. He vaihtavat yhteystietojaan ja suunnittelevat toteuttavansa lähivuosina päiväkotiryhmiensä välillä yhteistyöprojekteja kansainvälisyyskasvatuksen ja mediakasvatuksen nimissä. Jos taas MOOC-kurssin aiheena olisi lasten tunnetaitojen tukeminen, voisi olla rikastuttava kokemus päästä osalliseksi keskustelusta, jossa eri puolilla maailmaa vaikuttavat alan ammattilaiset jakavat näkemyksiään ja kokemuksiaan. Keskustelut saattaisivat inspiroida lastentarhanopettajaa ja hän voisi törmätä moniin hyviin käytännön toteutusideoihin, joita kokeilla toiminnan kehittämiseksi omalla paikallisella tasolla.

Jos varhaiskasvattajalla riittää innostusta itsensä ja alansa kehittämiseen, sitkeyttä, energiaa ja aikaa (sekä monessa tapauksessa myös englannin kielitaitoa), vain luovuus lienee rajana MOOC-kurssien hyödyntämiselle. Ja luovuuttahan varhaiskasvattajilta yleensä löytyy!

-Riitta-

Linkkejä lähteisiin:

A.W. (Tony) Bates, Teaching in a Digital Age: https://opentextbc.ca/teachinginadigitalage/part/chapter-7-moocs/ (luettu 30.1.2017)

Yle Uutiset: http://yle.fi/uutiset/3-7689994 (luettu 30.1.2017)